Elänkö vai selviydynkö -Keho yrittää kertoa (osa4)

Keho yritti kertoa – mut ei kukaan kuullut
 

Monesti ihminen saattaa ajatella, että uupuminen tai pysähtyminen tulee ihan yllättäen.

Että kaikki oli ihan ok – ja sit vaan yks päivä ei enää jaksa.

Mut harvoin mikään tulee tyhjästä.

Keho on kyllä yrittänyt kertoa jo kauan.

Hiljaa, vähän sivusta, niinku kuiskaillen.

Ja nää selviytymiskeinot peittää ne viestit aika taitavasti.

Sitä menee vaan eteenpäin. Tekee, hoitaa, suorittaa.

Nousee joka aamu, vaikka kroppa huutais lepoa.

Hymyilee, vaikka sisällä ei tunnu oikein miltään.

Puskee läpi, kun pitäis pysähtyä.

Jossain vaiheessa voi tulla se hetki,

jolloin keho vaan sanoo, että nyt riittää.

Tulee kipu, väsymys, tyhjyys.

Tai sellanen olo, että ei vaan enää saa itteään liikkeelle.

Ei oo mitään mistä ottaa kiinni.

Ei jaksa, eikä oikein tiedä miksi.

Ja vaikka kaikki ulospäin näyttäis hyvältä – työt hoituu, arki rullaa –

niin sisällä on sellanen olo, ettei jaksa enää yhtään.

Ei oo edes enää oma itsensä.

Vaan joku, joka vaan selviytyy päivästä toiseen, koska on pakko.

Jälkikäteen voi alkaa hahmottaa.

Että olihan niitä merkkejä.

Että ei tää tullu puskista.

Keho oli yrittänyt sanoa jo monta kertaa:

unettomuudella, jännityksellä, päänsäryillä, ärtymyksellä, sydämen tykytyksillä, tyhjällä ololla.

Mut ei niitä osannut yhdistää mihinkään.

Tai ei vaan halunnut katsoa.

Ja pahinta on ehkä se, että

se aika, mitä muisteli vielä myöhemmin "hyvänä" –

se aika, jolloin jaksoi, urheili, teki, hoiti kaiken –

olikin just sitä aikaa, jolloin selviytyminen oli kovimmillaan.

Että se, mikä silloin tuntu normaalilta,

olikin jo sitä vaihetta, missä keho meni ylikierroksilla.

Yritti vielä pitää kasassa, mitä ei enää pitänyt kantaa.

Sitä helposti toivoo, että vois palata siihen aikaan,

jolloin jaksoi, teki ja toimi.

Mut ehkä keho ei halua enää palata sinne.

Ehkä se yrittää nyt suojella siltä,

mihin ei enää oo pakko mennä.

Tää kohta voi olla tosi pysäyttävä.

Ja se voi olla hyväkin.

Ei siksi, että pitäis muuttaa kaikki, vaan siksi,

että tää on se kohta, missä jotain voi alkaa oikeesti tuntua.

Ja ehkä tästä eteenpäin voi alkaa kuulostella kehon viestejä vähän aiemmin.

Ennen kuin on jo liian myöhäistä.