Kun selviytymistila jää päälle

Ihminen on selviytyjä. Vaikeiden aikojen keskellä kehomme ja mielemme mukautuvat nopeasti tilanteeseen, jossa kaikki energia keskitetään jatkamiseen ja selviytymiseen. Tämä on uskomaton voima, joka pitää meidät liikkeessä, mutta joskus selviytymistila jää päälle – huomaamattamme voimme elää siinä jopa vuosikausia.

Selviytymistila ei ole paha – se on normaali ja tarpeellinen reaktio, joka auttaa meitä selviämään vaikeista tilanteista.
Se on kehon ja mielen tapa suojella meitä, antaa voimaa ja keskittyä olennaiseen silloin, kun elämä vaatii meiltä enemmän kuin tavallisesti. Selviytymistila on kuin suojapanssari, joka auttaa meitä kestämään myrskyn keskellä.

Mutta vaikka selviytymistila on välttämätön, sen jatkuminen liian pitkään voi alkaa kuluttaa voimia. Panssari, joka aluksi suojeli, voi muuttua esteeksi. Se estää meitä rentoutumasta, tuntemasta ja palautumasta, ja elämä voi alkaa tuntua suorittamiselta tai jatkuvalta varuillaan ololta. Siksi on tärkeää tunnistaa, milloin selviytymistila ei enää palvele meitä, ja alkaa etsiä keinoja päästää siitä irti.

On hankala huomata, että elää selviytymistilassa, koska se voi tuntua "normaalilta." Olemme ehkä tottuneet siihen, että jännitys kehossa, univaikeudet tai tunteiden tukahduttaminen ovat osa arkea. Vasta kun alamme pysähtyä, voimme huomata, että tämä tila ei olekaan normaalia – se on vain tapa selviytyä.

Irtautuminen tästä tilasta ei tapahdu hetkessä. Se vaatii pysähtymistä, kehon ja mielen kuuntelua ja ennen kaikkea itsensä kunnioittamista. 

Voi olla tarpeen pyytää apua – ei siksi, että olisimme heikkoja, vaan siksi, että jokainen tarvitsee joskus toisen tukea matkallaan kohti rauhaa.

Elämä selviytymistilassa voi olla kuin jatkuvaa myrskyä – mutta myrskyn jälkeen tulee aina tyyneys. Kun opimme tunnistamaan, että olemme selviytyneet ja selvinneet, voimme alkaa rakentaa elämää, joka on enemmän kuin selviytymistä. Silloin voimme löytää tilaa ilolle, levollisuudelle ja omalle hyvinvoinnillemme.

Selviytyminen on osoitus ihmisen uskomattomasta voimasta. Mutta yhtä tärkeää on oppia myös pysähtymään, tunnistamaan, että selviytyminen ei ole enää tarpeen – ja alkaa elää.