Häiriöitä ja oireyhtymiä?

Diagnoosi ei ole sinun identiteettisi

Tapaan työssäni paljon ihmisiä, jotka aloittavat kertomalla pitkän listan diagnooseja itsestään. Näyttää siltä, että nämä diagnoosit määrittävät heidän tapaansa nähdä itsensä ja elämänsä mahdollisuudet. Tämä saa minut surulliseksi – en siksi, että näkisin heidät sairaina, vaan koska en koe heitä ollenkaan sellaisina. Näen ihmisiä, jotka ovat täynnä potentiaalia ja voimavaroja, eivätkä diagnoosit kerro mitään heidän todellisesta olemuksestaan.

Mutta mitä nämä diagnoosit todella tekevät meille? Vaikuttavatko ne siihen, miten näemme itsemme ja mitä ajattelemme voivamme saavuttaa? Miksi diagnoosit täytyy ylipäätään tietää? Siksi olisi tärkeää ymmärtää, mitä varten diagnoosit ovat olemassa ja mitä niiden avulla oikeasti tehdään.

Kenelle

Diagnoosit ovat lähtökohtaisesti lääkäreiden ja terveydenhuollon työkaluja. Niiden tarkoitus on auttaa ymmärtämään oireita, suunnittelemaan hoitoa ja järjestämään terveydenhuollon resurssit. Silti diagnoosit kerrotaan lähes aina myös ihmiselle itselleen – joskus niin, että ne jäävät pyörimään mieleen ja vaikuttavat negatiivisesti omaan käsitykseen itsestä. Ja tämän tarpeellisuutta olen paljon pohtinut.

 Oireita ei juurisyitä

Monet diagnoosit, erityisesti mielenterveyden häiriöt, muut häiriöt ja oireyhtymät, eivät ole pysyviä totuuksia. Ne eivät aina edes kerro juurisyitä, vaan kuvaavat vain sitä, mitä lääkärin vastaanotolla on sillä hetkellä nähtävissä.

Diagnoosi ei ole sama kuin sairaus. Patologiset sairaudet, kuten syöpä, fyysiset vammat tai sydänsairaudet, vaativat hoitoa ja seurannan – tällöin diagnoosi on hyödyllinen ja tarpeellinen myös potilaalle itselleen. 

Häiriöt ja oireyhtymät sensijaan ovat usein hetkellisiä epätasapainoja. Ne voivat muuttua, lievittyä tai hävitä kokonaan. Miksi tällainen "hetkellinen leima" pitäisi kertoa ihmiselle, jos se ei tuo hyötyä tai paranna tilannetta?

Kun diagnoosi tekee enemmän haittaa kuin hyötyä

Diagnoosin kuuleminen voi joskus aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä:

1. Leimaaminen: Ihminen saattaa alkaa nähdä itsensä diagnoosin kautta: "Minä olen masentunut" tai "Minulla on tämä häiriö." Tämä voi vahvistaa negatiivisia uskomuksia itsestä ja vaikeuttaa eteenpäin menemistä.

2. Rajoittava identiteetti: Kun ihminen määrittelee itsensä diagnoosin perusteella, hän voi alkaa uskoa, että hänen mahdollisuutensa ovat rajalliset tai että hänen tilansa on pysyvä.

3. Huoli ja ahdistus: Diagnoosin kuuleminen voi lisätä huolta ja ahdistusta, varsinkin jos siihen ei liity konkreettisia keinoja parantaa tilannetta.

Ihminen tarvitsee apua, tukea ja ymmärrystä – ei välttämättä nimeä tai määritelmää ongelmalleen. 

Jos joku kokee ahdistusta, hän tarvitsee työkaluja hermoston rauhoittamiseen ja stressin hallintaan, ei pelkästään diagnoosia ahdistuneisuushäiriöstä.

Jos lapsella on haasteita oppimisessa, hän tarvitsee tukea oppimiseen ja yksilöllisen lähestymistavan, ei pelkästään leimaa oppimisvaikeudesta.

Diagnoosi ei ole aina välttämätön. Toki on totuus, että meillä suomessa tarvitaan usein diagnoosi, jotta esim. lapsi voi saada korvattavia tukipalveluita tai aikuinen kuntoutusta tai terapiaa. 

Joskus vähemmän tietoa diagnoosista voi vapauttaa ihmisen keskittymään siihen, mikä todella auttaa: kehon ja mielen tasapainottamiseen, elämäntilanteen parantamiseen ja omien voimavarojen vahvistamiseen.

Mitä meissä tapahtuu?

Usein kun kuulemme diagnoosin, ajattelemme sen olevan pysyvä osa elämäämme, ehkä jopa muuttumaton osa sitä, kuka olemme. Mutta todellisuudessa diagnoosit, erityisesti mielenterveyshäiriöt, ahdistuneisuushäiriöt ja monet muut häiriöihin ja oireyhtymiin liittyvät nimikkeet, eivät ole lopullisia. Niissä ei ole kyse pysyvästä viasta, vaan kehomme ja mielemme tavasta reagoida elettyyn elämään.

Kun keho ja mieli joutuvat liian pitkään kantamaan stressiä, surua, pelkoa tai kuormitusta, ne alkavat viestiä oireiden kautta. 

Ahdistus, unettomuus tai masennus eivät ole sairauksia sinänsä, vaan reaktioita siihen, mitä elämä on tuonut mukanaan. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tilannetta voi muuttaa.

Lääkärit eivät usein muista sanoa – tai ehkä se vain unohtuu – että diagnoosi on kuvaus tämänhetkisestä tilanteesta. Se ei ole ennustus tulevaisuudesta.

Diagnoosi ei tarkoita, että olet rikki tai että sinulla olisi jotain, mitä et voisi korjata. Se kertoo vain, että kehosi ja mielesi tarvitsevat lepoa, tasapainoa ja huomiota.

Kun lähdetään etsimään juurisyitä ja tasapainottamaan hermostoa, nämä tilat voivat muuttua. Oireet voivat helpottua, ja lopulta niiden ei tarvitse enää olla osa arkeasi.

Kehosi ei ole sinua vastaan – se yrittää auttaa sinua pysähtymään ja kuulemaan, mitä se tarvitsee.