Sisäinen tasapaino luo turvaa myös ympärillemme

Koulutus opetti, ihmiset opetti, työopetti, mutta kun hevonen opetti, ni tuli kerralla selväks.

Kun olemme läsnä ja tasapainossa, myös ympärillämme olevat ihmiset voivat löytää oman rauhansa.

Ympärillämme olevien ihmisten tunteet voivat olla hienovaraisia, mutta ne vaikuttavat meihin syvästi ja usein huomaamatta. Usein tunnemme, että tunteet ovat vain omiamme, mutta ne voivat siirtyä ympärillemme, muihin ihmisiin ja eläimiin. Yksi kauneimmista ja voimakkaimmista tavoista huomata tämä on itselläni ollut vuosikausia vietetty aika hevosten kanssa.

Ei tarvitse sanoja, ei tarvitse selityksiä. Hevoset opettavat meille hyvin konkreettisesti, että niiden reaktiot ovat peilejä siitä, mitä itse tunnemme, joskus jopa silloin, kun emme itse ole tietoisia siitä. Tai kun emme haluaisi edes tietää.

Hevosen kanssa ei tarvitse puhua- se näkee kaiken – sen, mitä kehossa ja mielessä tapahtuu. Sen reagointi voi kertoa meille enemmän kuin sanat koskaan.

Olen kokenut tämän itse vuosikausia elämäni aikana. 

Kerron tarinan, jossa yllättävän vahva reaktio oli mainio muistus siitä, millaisessa läsnäolon tilassa haluan eläinten ja ihmisten kanssa toimia ❤️ 

Hevoseni ei siis pelännyt juuri mitään tai ollut reaktiivinen yllättävissäkään tilanteissa.

 Itselläni kuitenkin oli jo paljon tapaturmaisia vammoja kehossa sekä monenlaista kipuilua, jota en aina huomioinut vaikka kroppa niistä yritti kertoa. 

Yhtenä päivänä, maastossa ratsastaessani, huomasin, että kipu kehossani kasvoi. Koko keho oli jännittynyt, ja aivan yhtäkkiä tunsin, kuinka epävarmuus ja ahdistus alkoi nousta mieleeni. Yhtäkkiä läheisessä pusikossa rasahti. Hevonen höristi korviaan hetkeksi, mutta jatkoi matkaansa rauhallisesti. Se ei nähnyt mitään syytä huolestua. Mutta sitten tapahtui jotain – minun kehoni jännittyi. Ajatus ehti kiitää lävitseni: "Mikä tuo oli? Jotain kamalaa tapahtuu ja putoan ja sattuu? Jo valmiiksi kipeä kehoni alkoi uskotella kauhukuvia, jotka oli epätyypillisiä minulle.

Huomaamattani hengitykseni muuttui pinnallisemmaksi, otteeni ohjista tiukemmaksi. Koko kehoni kertoi jostain olemattomasta uhasta, jota hevonen ei ollut edes havainnut.

Tällä samalla hetkellä siirsin pelkoni salaman nopeudella hevoseeni. 

Se ei ollut hevosen vika, mutta sen liikkeet alkoivat kertoa paljon: se oli hätääntynyt, etsi pakoreittiä ja oli hankala hallita. Olimme jo lipsuneet osittain ojan penkalle ja hetkellisesti mietin, että mikä hitto tätä hevosta vaivaa, kun se ei rauhoitu.

Nopeassa hetkessä kuitenkin ymmärsin, että hevonen ei ollut se, joka tarvitsi ensisijaista rauhoittamista. Minä itse tarvitsin sen. Minun piti ensin rauhoittaa itseni, jotta voisin olla yhteydessä hevoseen. Hevosen reaktio oli vain peili – se heijasti sen, mitä itse tunsin.
Minä en ollut sille turvallinen! 

Tuntui pelottavalta ja jopa siinä hetkessä järjenvastaiselta, mutta päästin kaiken paineen pois; aloin hyräillä, löysäsin ohjaa, kevensin jalkojen puristusta ja aloin hengittää.

 Hevonen reagoi, alkoi rauhoittua ja pärski vielä muutaman ravi askeleen, kunnes oltiin taas mukavan rauhallisessa letkeässä käynti askeleessa.

Muutama lisä pärinä ja tilanne oli täysin purettu hevosen kehosta. 

Tämä oli yksi kokemuksista, joka opetti minulle, kuinka tärkeää on pitää huolta omasta tasapainostaan. Jos ei ole rauhassa itse, ei voi olla rauhassa muidenkaan kanssa eikä rauhoittaa ketään. 

Hevosen rauhallisuus tai kiihtyminen, sen luottamus tai epävarmuus, ovat aina sidoksissa siihen, mitä ihmisenä tunnen ja heijastan ulos. Jos oma keho on jännittynyt, hevonen reagoi siihen, mutta jos löydän oman rauhani, sen myötä myös hevonen löytää oman rauhansa.

Kuten hevosen kanssa, myös ihmisten kanssa meidän on opittava rauhoittumaan. Jos haluamme, että ympärillämme olevat ihmiset ovat rauhallisia, meidän on ensin itse oltava rauhallisia. Jos haluamme luottamusta ja aitoa yhteyttä, meidän on ensin löydettävä se itsessämme. Tämä ei ole vain henkilökohtaista työskentelyä, vaan myös jatkuvaa itsetutkiskelua ja vastuullisuutta tunteistamme. 

Ja vielä loppu mielipiteeni hevosihmisille

Jos haluat katsoa peiliin, hanki hevonen – mutta jos et uskalla, älä tee sitä.

Hevonen ei koskaan ole paha tai huono käytökseltään ilman syytä. Se ei vittuile tai testaa meitä, vaan heijastaa tarkasti sen, mitä me projisoimme. 

Hevonen reagoi aina siihen, mitä sen sisällä tai ympärillä tapahtuu ja erityisesti siihen, mitä se kokee ympäristönsä ihmisiltä. Se aistii meidän tunne- ja energiatasomme herkästi ja heijastaa sitä käyttäytymisellään.

Hevonen on peili, joka näyttää sen, mitä me emme aina halua nähdä – omat tunteemme, pelkomme, epävarmuutemme ja jopa ne alueet, joita emme ole valmiita kohtaamaan itsessämme.

Kun astut hevosen maailmaan, astut myös omaasi. Jos et ole valmis kohtaamaan itseäsi rehellisesti, jos et ole valmis katsomaan omia tunteitasi, pelkojasi ja epävarmuuksiasi suoraan peiliin, silloin hevonen ei ole sinulle.

 Hevonen vaatii läsnäoloa, ymmärrystä ja syvää itsereflektointia. 

Se on oppilas, joka opettaa meitä olemaan parempia, ei vain hevosten kanssa, vaan itsessämme ja läheistemme.

Hevonen ei ole kone, eikä varsinkaan syntipukki omille tunteillesi.

"Ja muistutuksena tähän – itsensä rauhoittumista täytyy harjoitella usein ja rauhallisissa tilanteissa, jotta se toimii silloin, kun sitä todella tarvitaan. Ei vasta silloin, kun tilanne on jo päällä."